Medianäkyvyys

Omakotitalonäyttelyllä tyytyväiset näyttelyvieraat ja näytteilleasettajat (lehdistötiedote 20.7.2015)

Sunnuntaina päättynyt Lapinlahden Omakotitalonäyttely onnistui hyvin ja täytti sekä näyttelyvieraiden, näytteilleasettajien ja järjestäjien odotukset. ”Vaikka markkinointiprojekti toteutui rakentamisen kannalta vuosituhannen vaikeimpaan ajanjaksoon, kunta on saanut hyvän ja positiivisen näkyvyyden kahden vuoden ajan. Tämä on toiminut hyvänä lähtölaukauksena Lapinlahden kunnan tonttimarkkinoinnille”, kertoo kunnanjohtaja Marko Korhonen.

Näyttelyn aikana tiedusteluja tonteista on tullut niin Kekkolankankaalle kuin muuallakin Lapinlahden kunnan alueelle. Näyttelypalautteen perusteella Lapinlahden kuntaan suhtaudutaan muuttopaikkakuntana myönteisesti. Lapinlahden ulkopuolella asuvista vastaajista joka kolmas voisi ajatella muuttavansa Lapinlahdelle asumaan. Yritystoiminnasta paikkakunnalla kiinnostuneita henkilöitä kävijäpalautteen perusteella on 50 kpl. Palautekyselyjä palautettiin 445 kappaletta. Kiinnostusta on ollut myös 5-tien välittömässä läheisyydessä oleviin yritystontteihin.

Näyttelyvieraiden antama kävijäpalaute on ollut kiitettävä. Näyttelyn eri palveluiden keskiarvo sai arvosanaksi 9- (ka=8,87). Palautteessa annettiin kouluarvosana 4-10 eri osa-alueille ja tulokset ovat seuraavat: Infopalvelut 8.80, Ravintolapalvelut 8.33, Jäätelökioski 8.71, WC:t 8.91, Liikennejärjestelyt 9.29, Opasteet / opastus 8.84, Näyttelykuja 8.54, Yleinen siisteys 9.31 ja Muksula 8,87.

Yleinen vaikutelma on ollut positiivinen ja palautteessa on kehuttu rentoa tunnelmaa. ”Erinomaisesta palautteesta kiitämme näytteilleasettajia, talokohteiden perheitä, koko näyttelyorganisaatiota eli kunnan henkilöstöä, kesätyöntekijöitä, yhdistyksiä, vapaaehtoisia sekä kaikkia mukana näyttelyn valmisteluissa ja toteutuksessa olleita.” kertoo Timo Ovaskainen. Teemapäivät ja monipuolinen ohjelma kiinnostivat vieraita. Myös lapsille suunnatut sisällöt saivat kiitosta. Se mitä toivottiin lisää oli talokohteet, mutta kaksi kolmasosaa vastaajista ei kokenut näyttelystä puuttuvan mitään.

Näytteilleasettajat ovat antaneet kiitosta tapahtuman tunnelmasta. Kontaktoinnin lisäksi yritykset ovat tehneet huomattaviakin kauppoja. Mammuttikodin edustaja Jouko Kainulainen allekirjoitti näyttelyn aikana sopimuksen talopaketin toimittamisesta Ilomantsiin. ”Kun kuulimme näyttelymahdollisuudesta, halusimme talon alueelle. Kuopion Asuntomessujen jatkona osallistuminen Omakotitalonäyttelyyn tukee pitkäaikaista markkinointityötä. Lisäksi olemme saaneet kerrottua lähes kaikille näyttelykohteissa vieraille myös puutalovaihtoehdoistamme ja kohdata asiakkaita mukavassa ilmapiirissä”, kertoo Kainulainen. Hän odottaa tulevaisuudessa uusia talokauppoja myös Kekkolankankaan alueelle.

Lapinlahden Omakotitalonäyttely järjestettiin Alapitkällä 10 -19.7 ja näyttelyyn tutustui n. 3000 kävijää. Yli viisikymmentä näytteilleasettajaa yli kahdessakymmenessä tapahtumapisteessä levittäytyä koko Alapitkän alueelle. Tapahtuma-alueina toimineiden koulukeskuksen ja taloalueen lisäksi Halosten museosäätiö järjesti erikoisnäyttelyn Alapitkän Pirtillä eri aikakausien sisustuksista. Alapitkän kirkossa näyttelyvierailla oli mahdollisuus rauhoittumiseen kahvikupposen äärellä. Oheiskohteena toimineessa Suomen Asutusmuseossa vieraili näyttelyn aikana yli 900 vierasta, joka on suurempi kuin koko vuotuinen kävijämäärä. Teemapäiviä järjestettiin mm. lapsille, jolloin näyttelyn lasten suojelija Katti Matikainen vieraili synnyinseuduillaan, kuten myös lapinlahtelainen Pentti Rasinkangas orkestereineen. Teemapäiviä järjestettiin myös valokuidusta, korjausrakentamisesta, sisustamisesta ja pihojen suunnittelusta. Kohteista keskustelua herätti 15 metrinen teräsputkeen rakennettu kesäasunto. Lapinlahtelaisen Olament Oy:n CLT-rakenteiset piharakennukset herättivät uutuutena myös kiinnostusta.

Lisätietoja:

kunnanjohtaja Marko Korhonen, Lapinlahden kunta, 040 4883 011, marko.korhonen@lapinlahti.fi

toimitusjohtaja Timo Ovaskainen, Poklossi Oy, 050 310 7441, timo.ovaskainen@poklossi.fi

www.omakotitalonayttely.fi/lapinlahti

TomOmakotitalonäyttelyllä tyytyväiset näyttelyvieraat ja näytteilleasettajat (lehdistötiedote 20.7.2015)
Lue lisää

ALA-pitkäjalkainen saanut jo lähes kaiken värinsä

Yhteisöllisesti yhdessä näyttelyvieraiden kanssa toteutettu ALA-pitkäjalkainen on lähes valmiina. Satoja lapsia, nuoria ja aikuisiakin on ottanut pensselin käteensä ja laittanut merkkinsä yli 70 metriä pitkään katutaideteokseen. Taiteilija Markku-Jussi Komulaisen suunnittelema taideteos on ainutlaatuinen ja se säilyy nähtävänä Kekkolankankaalla vielä näyttelyn jälkeenkin. Materiaalit teokseen lahjoitti Tikkurila Oy, Sokeva Oy ja Lapinlahden Rautia.

TomALA-pitkäjalkainen saanut jo lähes kaiken värinsä
Lue lisää

Loistava palaute annettu tapahtumalle!

Kävijöille on päivittäin tehty palautekysely. Torstai-iltaan mennessä palautteeseen oli vastannut 356 kävijää. Palautteessa annettiin kouluarvosana 4-10 eri osa-alueille. Tulokset ovat seuraavat:

Infopalvelut 8,73.
Ravintolapalvelut 8,25.
Jäätelökioski 8,64.
WC:t 8,91.
Liikennejärjestelyt 9,26.
Opasteet / opastus 8,76.
Näyttelykuja 8,51.
Yleinen siisteys 9,29.
Muksula 8,88.

Koko näyttelyn yleisarvosanaksi kaikilta osa-alueilta tuli kouluarvosanalla 8,83.
Kiitämme kaikkia tähän mennessä käyneitä.
Näyttelyyn ehtii vielä sunnuntaihin 19.7. saakka.
Tervetuloa!

TomLoistava palaute annettu tapahtumalle!
Lue lisää

Puutarha- ja piharakentamisen asiaa 17.7.

Tänään perjantaina on vuorossa puutarha- ja piharakentamisen teemapäivä. Anjan Pihaputiikki Oy pitää asiantuntijapuheenvuorot klo 11.00, 13.00 ja 15.00 koulun alueella. Samalla voit kysyä vinkkejä pihasi suunnitteluun.

Talokohde Pitkäsessä Ylä-Savon Ammattioppilaitoksen Maanrakennusosasto Iisalmesta demontstroi piharakentamisen vaiheita kaivurinäytöksellä.

Timo OvaskainenPuutarha- ja piharakentamisen asiaa 17.7.
Lue lisää

Lapinlahden Omakotitalonäyttelyn valmistelut loppusuoralla

Tiedote 2.7. – Lapinlahden Omakotitalonäyttelyn valmistelut loppusuoralla

Lapinlahdella ensi viikon perjantaina 10.7. avattavan Omakotitalonäyttelyn valmistelut ovat loppusuoralla.
Nähtävää ja koettavaa on koko näyttelyn ajaksi. Yli kahdessakymmenessä toimintapisteissä nähtävää tarjoaa lähes kuusikymmentä organisaatiota tai yhteisöä. Taloalueella on nähtävänä taloja ja pienrakennuksia yhteensä viisitoista, joiden lisäksi näyttelyvieraat voivat kokeilla frisbeegolfia tai katumaalausta. Koulun kaikki sisänäyttelytilat ovat täynnä. Koulun ulkonäyttelyalueella on esillä mm. laitureita, hirsirakennuksia sekä asiantuntijapalveluita rakentamiseen ja puutarhan suunnitteluun.

Erillisiä teemapäiviä on suunnattu mm. lapsille sekä erillisinä päivinä laajakaistasta, perinnerakentamisesta, puutarhasta ja sisustamisesta kiinnostuneille. Aktiivisesta liikkumisesta kiinnostuneet voivat kokeilla liaanikorkeushyppyä lauantaina 11.7.
Näyttelytapahtuman osana näyttelyvieraat pääsevät tutustumaan myös Suomen Asutusmuseoon, paikalle pääsee myös vanhaan tyyliin vanhan Fergusonin kyydillä.

Lisätietoa näyttelystä ja ohjelmasta www.omakotitalonayttely.fi/lapinlahti

Lisätietoja:

  • Timo Ovaskainen, Poklossi Oy, 050 310 7441, timo.ovaskainen@poklossi.fi
  • Päivi Lamberg, Lapinlahden kunta, 040 488 3705, paivi.lamberg@lapinlahti.fi
Timo OvaskainenLapinlahden Omakotitalonäyttelyn valmistelut loppusuoralla
Lue lisää

Näyttelyalueella valmistautuu näyttelyyn

Reilu viikko ennen näyttelyä alkaa näyttely näkymään myös Alapitkällä ja näyttelyalueilla. Mammutit tänne jo ennen juhannusta saatiinkin. Ensimmäiset rakennukset talonäyttelyalueelle ovat jo saapuneet, pääosa saapuu ensi viikolla.

Tänään saapui käsinveistetty laavu ja odottaa nyt näyttelyvieraita.

Alue asfaltoitiin viime viikolla ja nyt tulevat koululaiset pääsevät kouluun turvallisesti uudistettua kevyen liikenteen väylää. Uusi valaistus luo viihtyisyyttä myös talvisin.

Timo OvaskainenNäyttelyalueella valmistautuu näyttelyyn
Lue lisää

Alapitkällä unelmien kotiin kuuluu vakiovarusteena valokuitu

Tiedote 15.4.2015 – Kaista Savoon –hanke mukana Lapinlahden Omakotitalonäyttelyssä 10. – 19.7.2015

Voisitko kuvitella nykyaikaista taloa ilman toimivaa tietoliikenneyhteyttä? Millaista olisi asua talossa, jossa asioiden hoitaminen verkossa ei onnistuisi, lasten videot tökkisivät, liitteiden avaaminen työsähköpostista kestäisi ikuisuuden ja skypettäminen lastenlasten kanssa ei onnistuisi? Painajaista.

Kaista Savoon –hanke on mukana Lapinlahden Alapitkällä heinäkuussa järjestettävässä Omakotitalonäyttelyssä, sillä toimiva tietoliikenneyhteys on yhä tärkeämpi osa nykyaikaista asumista. Alapitkän omakotitaloalueen asukkailla asiat ovat kerrassaan loistavasti, sillä alueelle on vedetty valokuitu ja se on kaikkien asukkaiden saatavilla.

Valokuitu on markkinoiden nopein ja luotettavin tietoliikenneyhteys, sillä se ei ole häiriöaltis sään vaihteluille eikä kaistaa jaeta käyttäjien kesken, vaan valokuidun siirtonopeus on kiinteistökohtainen.

Nykyaikaisessa asumisessa valokuitu mahdollistaa mm. tehokkaan etätyön tekemisen, modernin yrittämisen pilvipalveluineen, asioidenhoidon verkossa, sähköisten palveluiden, harrastusympäristöjen ja viihteen hyödyntämisen niin junioreista senioreihin. Alapitkän koulu- ja päiväkotikeskuksessa jokaiseen luokkahuoneeseen sijoitetut Smartboard-älytaulut mahdollistavat nopean internetyhteyden hyödyntämisen lasten oppimisessa.

Kaista Savoon –hanke on mukana Omakotitalonäyttelyssä yhteistyökumppaneiden ja valokuituoperaattorien kanssa esittelemässä valokuiturakentamista Pohjois-Savossa sekä uusia sähköisiä palveluja ja niiden käyttöä. Hanke järjestää näyttelypäivinä demoja ja esittelyjä uusista sähköisistä palveluista, jotka tekevät omakotitaloasujan arjesta yhä helpompaa ja viihtyisämpää etäisyyksistä riippumatta. Toimivien tietoliikenneyhteyksien saatavuus vaikuttaa merkittävästi asumisratkaisuihin ja päätöksiin kodin sijainnista.

Lapinlahden Alapitkällä 10. – 19.7.2015 järjestettävässä Omakotitalonäyttelyssä vieraat pääsevät tutustumaan näyttelytalojen lisäksi asumiseen ja rakentamiseen liittyviin palveluihin ja tuotteisiin. Alapitkä sijaitsee Kuopion ja Iisalmen puolivälissä aivan 5-tien välittömässä läheisyydessä.

Jos yhteytesi kaupungissa tökkii – muuta maalle valokuituyhteyden päähän Alapitkälle!

Lisätietoja:
Viestintäpäällikkö Minna Jaakkola
Kaista Savoon –hanke
020 746 4646
minna.jaakkola@savogrow.fi

Tapahtumapäällikkö Timo Ovaskainen
Poklossi Oy / Omakotitalonäyttely
050 310 7441
timo.ovaskainen@poklossi.fi

http://www.omakotitalonayttely.fi/lapinlahti

Timo OvaskainenAlapitkällä unelmien kotiin kuuluu vakiovarusteena valokuitu
Lue lisää

Avoin puuhapäivä lapsiperheille lauantaina 7.2.2015 Alapitkän koulu- ja päiväkotikeskuksessa

Tiedote 3.2.2015 – Avoin puuhapäivä lapsiperheille Alapitkän koulu- ja päiväkotikeskuksessa lauantaina 7.2.2015

Lauantaina 7.2. klo 10 – 14 järjestetään kaikille avoin perhetapahtuma Lapinlahden Alapitkällä.

Timo OvaskainenAvoin puuhapäivä lapsiperheille lauantaina 7.2.2015 Alapitkän koulu- ja päiväkotikeskuksessa
Lue lisää