Ajankohtaista

Lapinlahti 2015

Järjestyksessään neljäs Omakotitalonäyttely järjestettiin Lapinlahden Alapitkällä 10.-19.7.2015, aivan 5-tien välittömässä läheisyydessä.

Näyttelyssä vieraat tutustuivat asumiseen ja omakotitaloihin Kekkolankankaan uudella omakotitaloalueella. Näyttelyssä esitellään lisäksi ajankohtaisia rakentamisen uutuuksia sekä asumiseen liittyviä palveluita ja tuotteita taloalueella ja koulukeskuksen tiloissa.

Halosen museosäätiö tuotti Työväentalolle näyttelykokonaisuuden, jossa esiteltiin interiöörejä eri aikakausilta. Suomen Asutusmuseossa vieraat vietiin aikamatkalle 50-luvulle tutustumaan aitoon asutustilaan ja sen historiaan. Tapahtuman kruunasi monipuolinen ohjelma ja työnäytökset.

Näyttelyssä vieraili n. 3000 näyttelykävijää.

Näyttelyn tapahtumasivut omakotitalonayttely.fi/lapinlahti

Timo OvaskainenLapinlahti 2015
Lue lisää

Petäjävesi 2009

Kaikkien aikojen ensimmäinen Omakotitalonäyttely järjestettiin Keski-Suomessa vuonna 2009 arvokkaasta rakennusperinteestä tunnetussa Petäjäveden kunnassa.

Poklossi Oy koordinoi Petäjäveden omakotitalonäyttelyprojektin vuosina 2007-2009. Näyttelyyn tutustui yli 18 000 vierailijaa. Näyttelypalautteen perusteella n. 21 % näyttelyvieraista piti Petäjävettä potentiaalisena asuinkuntana.

Näyttelyyn voi tutustua tarkemmin näyttelysivuilla http://www.omakotitalonayttely.fi/petajavesi/ .

Petäjäveden Omakotitalonäyttely valittiin vuoden keskisuomalaiseksi markkinointiteoksi vuonna 2009. Voittajan valitsivat sanomalehti Keskisuomalaisen lukijat asetetuista ehdokkaista, joiden joukossa oli myös mm. jääkiekon suomen mestaruuden 2009 voittanut jääkiekkoseura JYP.

Kuntamarkkinoinnin SM-kisassa Petäjäveden Omakotitalonäyttely 2009 palkittiin kolmannella palkinnolla Vuoden markkinointituote-sarjassa.  Tulokset julkistettiin 26.5.2010 Tampereella.

TomPetäjävesi 2009
Lue lisää

Kangasniemi 2011

Järjestyksessään toinen Omakotitalonäyttely järjestettiin Etelä-Savossa Kangasniemellä vuonna 2011.

Yhdeksän omakotitaloa, pienkerrostalo, näyttelyteltta ja markkinakuja – täyden palvelun asumisen tapahtuma Kangasniemellä!

Kangasniemen omakotitalonäyttely järjestettiin 8. – 24.7.2011 Säynätlammen asuinalueella n. kolmen kilometrin päässä keskustasta. Näyttelyalue koostui 26 tontista. Näyttelyssä esiteltiin yhdeksän modernia peruskotia, kaikkien saatavilla olevia omakotitaloja. Rinnakkaiskohteena oli pienkerrostalo Kangasniemen keskustassa.

Poklossi Oy koordinoi Kangasniemen omakotitalonäyttelyhankkeen vuosina 2010-2011. Näyttelyn projektipäällikkönä toimi Timo Ovaskainen. Näyttelyprojekti päättyi 12/2011. Näyttelytapahtuma heinäkuussa onnistui hyvin ja alueen rakentaminen on jatkunut näyttelyn jälkeen. Näyttelypalautteen keskiarvo kouluarvosanoilla 4-10 oli 8,74. Säynätlammen näyttelyalueen talouksista 90 % muutti kunnan ulkopuolelta.

Rakentaminen vilkastui siinä määrin Kangasniemellä, että Säynätlammen kaava-aluetta ryhdyttiin pian näyttelyn jälkeen laajentamaan. Myyntiin on myös tullut uusia kerros- ja omakotitaloja.

TomKangasniemi 2011
Lue lisää

Hirvensalmi 2014

Hirvensalmen Urmaslahdella järjestettiin Omakotitalonäyttely kesällä 2014. Kyseessä oli jo järjestyksessään kolmas Omakotitalonäyttely-konseptin mukaan tehty taphtumakokonaisuus.

Talonäyttelyn kohteet sijaitsivat tv:stä tutun Satulinnan läheisyydessä Urmasrinne -nimisellä alueella. Näytteilleasettajia ja näyttelytoimintaa sijoittui myös Satulinnan laajaan pihapiiriin.

Näyttelytapahtuman ajankohta oli 4. – 13.7.2014.

Urmasrinne sijaitsee noin 4 kilometrin päässä Hirvensalmen kirkonkylältä, ”Vain elämää” -tv-sarjasta tutun Satulinnan naapurissa. Näyttelyalueen muodosti 18 tonttia. Harjulla sijaitsevilta, kahden veden välissä sijaitsevilta tonteilta on hienot näkymät kirkasvetiselle Puulalle. Osa tonteista sijaitsee idyllisen lammen rannalla. Neljä tonteista on omarantaisia. Näyttelyn kahdeksasta talokohteesta kuusi oli omarantaisia kiinteistöjä.

TomHirvensalmi 2014
Lue lisää